tiistai 16. helmikuuta 2010

Home alone

Oi onnea. Olen ollut kohta 24 h yksin kotona. Mies on työmatkalla torstai-iltaan saakka ja Muori Pippuri meni eilen yökylään mummulaan. Suurissa suunnitelmissa oli yrittää raivata tätä kotona vallitsevaa kaaosta ja nauttia siitä että tavarat hetken aikaa pysyvät paikoillaan. Tai edes imuroida ja pestä lattiat. Mutta lopulta totesin, että tärkeintä tälle mamalle on nyt lepo ja itsekäs lonkan vetäminen.

Lähdin pyörähtämään vähän kaupoissa tavoitteenani hankkia muutamat imetysliivit. Viimeksi löysin Lindexiltä tosi hyvät, ja sieltä hain nytkin mustat ja valkoiset. Lisäksi ostin Muori Pippurille parit valkoiset sukkikset. Tuntuu että sillä on kaikki sopivat niin riemunkirjavia, ettei niitä voi kivasti yhdistää mihinkään asuun.

Sitten menin syömään, söin Fazerilla nam-nam-nam lohisalaatin. Ja lopuksi nappasin vielä Stockmannilta kantistarjouksessa olleita marseillen käsisaippuaa ja suihkugeeliä tuomaan vähän ihanaa auringontuoksua tähän loputtomaan talveen ja pakkaseen. Kotimatkalla hain postista paketillisen uusia lankoja, mitähän ihanaa sitä niistä oikein tekisikään?

Ja tottakai kaltaiselleni kulinaristille isoa osaa yksinolemisessa näyttelee ruoka. Yritin miettiä pitkään, että mitä herkkua sitä itselle laittaisi, kun kerrankin saa syödä kaikessa rauhassa hitaasti ja häiriintymättä. Lopulta totesin, että en ihan oikeasti jaksa alkaa laittamaan mitään. Niinpä menu oli kaupan valmista lasagnea herkkutiskiltä (oli hyvää, melkein yhtä hyvää kuin omatekemä) sekä naapurin kotileipomosta kanasalaattia. Jälkkäriksi ostin leipomosta laskiaispullia, yhden hillolla ja yhden mantelilla, koska tykkään molemmista yhtä paljon. Ja tänä aamuna oli vuorossa ihana kiireetön aamiainen, johon kuului Vatajan herkullisia possunakkeja paistettuna, munakokkelia, sämpylöitä, juustoa, salaattia, appelsiinimehua, kahvia, ja jälkkäriksi se toinen pulla. *nielsk*

Nyt on vielä kolmisen tuntia aikaa ennen kuin Muori Pippuri kotiutuu, ja edelleenkään en aio tehdä yhtään mitään. Makaan tässä sohvalla, tuijottelen takapihan lumisia jalavia ja kuuntelen tätä mykistävää hiljaisuutta.

Ja lopuksi vielä kierrätyspläjäys, sain eilen lopultakin lahjoitettua meille tarpeettoman rintapumpun eteenpäin. Huutis on täynnä samanlaisia muutamalla eurolla, joten en viitsinyt nähdä vaivaa ilmoituksen laatimiseksi vaan ajattelin että tehdäänpä hyvä työ ja lahjoitetaan pumppu. Helpommin sanottu kuin tehty, ihmiset tuntuvat ajattelevan että tavarassa on heti joku vika jos se annetaan ilmaiseksi. Tämä oli ihan priima pumppu, pari kertaa käytetty. Mutta nyt siis löytyi viitseliäs henkilö, jolle meiltä nouto ei ollut ylivoimainen, ja näin pumppu sai uuden hyvän kodin. Jee!:)

Ei kommentteja: